MÄÄRITELMÄ SÄÄNNÖSTÄ F
Asetus F on keskuspankin vahvistama asetus. Asetuksessa täsmennetään, että pankkien on otettava käyttöön sisäiset säännöt, joilla valvotaan riskin määrää, jonka ne voivat ottaa liiketoiminnassaan muiden laitosten kanssa. Se rajoittaa myös pankkien välisen luottoriskin määrän useimmissa tapauksissa 25 prosenttiin pääomasta.
MAKSUTUSMÄÄRÄYS F
Asetuksen F tarkoituksena on rajoittaa mahdollista riskiä, jonka talletuslaitoksen epäonnistuminen voi aiheuttaa FDIC: n kattamille vakuutetuille laitoksille.
Asetus F kattaa sekkien keräyksen ja muut palvelut, joita suuret pankit tarjoavat pienille. Pankit saattavat tehdä tällaisia sopimuksia toimiakseen tehokkaammin tai koska pienemmillä pankeilla ei ole omia resurssejaan tarjota tällaisia palveluja itse riittävästi. Asetus kattaa myös tietyntyyppiset liiketoimet rahoitusmarkkinoilla. Koronvaihtosopimukset ja takaisinostosopimukset kuuluvat tämän asetuksen soveltamisalaan. Määräys F antaa pankeille, joilla on korkea pääoma, myös korkeamman luottoriskin.
Mikä asetus F asettaa rajat
Asetuksessa asetetaan pankin pääomalle yleiset rajat muiden pankkien yön yli -luottoriskille. Asetuksessa F vaaditaan laitoksia, kuten säästöyhdistyksiä, pankkeja ja ulkomaisten pankkien sivuliikkeitä, joilla on FDIC: n vakuuttamia talletuksia, luomaan sisäiset politiikat arvioidakseen ja hallitakseen altistumistaan talletuslaitoksille, joiden kanssa he tekevät liiketoimintaa. Pankkien on myös luotava toimintaperiaatteet toiminta-, likviditeetti- ja luottoriskien huomioon ottamiseksi, kun he valitsevat muita laitoksia toimimaan.
Pankit voivat ylittää 25 prosentin pääomaluottorajan, jos pankki voi osoittaa, että laitos, jolla se harjoittaa liiketoimintaa, on riittävän pääomitettu. Tapahtumat voidaan jättää lasketun luottoriskin ulkopuolelle, jos näihin liiketoimiin liittyy pieni menetysriski. Tähän sisältyy kaupat, jotka on täysin turvattu helposti jälkimarkkinakelpoisilla vakuuksilla tai valtion arvopapereilla.
Pankit voivat hakea lupaa luopua asetuksessa F vahvistettujen rajoitusten huomioimatta. Tämä voi tapahtua, jos pankin ensisijainen liittovaltion päävalvoja ilmoittaa keskuspankin keskuspankille, että pankilla ei olisi pääsyä tarvittaviin palveluihin, jos se ei avaa itselleen altistumista sääntelyrajat. Esimerkiksi, jos pieni pankki tarvitsee suuremman pankin sekkienkeräyspalveluita, mutta sen riski ylittää rajan, pieni pankki saattaa pyytää luopumista, jos sillä ei ole muita vaihtoehtoja sekkien keruun tarjoamiseksi.
Pankeihin, jotka eivät ole vakuutettuja säilytyslaitoksia, ei yleensä sovelleta asetuksen F sääntöjä.
