Euroopan unioni otti 1. tammikuuta 1999 käyttöön uuden valuutan, euron. Alun perin euro oli yleinen valuutta, jota käytettiin vaihtoon unionin maiden välillä, kun taas kunkin maan kansalaiset käyttivät edelleen omia valuuttojaan. Kolmen vuoden kuluessa euro kuitenkin otettiin käyttöön päivittäisvaluutana, ja se korvasi monien jäsenvaltioiden kotimaan valuutat. Vaikka kaikki EU: n jäsenmaat eivät vieläkään ole yleisesti ottaen ottaneet euroa käyttöön päävaluuttana, suurin osa pidätyksistä on sidonnut valuutan jollakin tavalla sitä vastaan.
Euro tarjosi useita taloudellisia etuja EU: n kansalaisille. Matkustamista helpotettiin poistamalla tarve vaihtaa rahaa, ja mikä tärkeintä, valuuttariskit poistettiin Euroopan kaupasta. Nyt eurooppalainen kansalainen voi helposti tunnistaa parhaan hinnan tuotteelle mistä tahansa jäsenmaiden yrityksestä, ajamatta ensin jokaista hintaa valuuttamuuttajan avulla. Tämä tekee hinnoista EU: ssa avointa ja lisää jäsenmaiden välistä kilpailua. Työvoima ja tavarat voivat virtata helpommin rajojen yli sinne, missä niitä tarvitaan, mikä tekee koko liitosta tehokkaamman.
Euron suurin etu on, että sitä hallinnoi Euroopan keskuspankki. EKP: n on tasapainotettava kaikkien jäsenmaiden tarpeet, ja siksi se on enemmän eristetty poliittisesta painostuksesta valuutan paisuttamiseksi tai manipuloimiseksi minkään kansakunnan tarpeisiin.
Euro ei tietenkään ole ilman kiistoja. Monien pienempien jäsenmaiden mielestä järjestelmä on kallistettu suurten maiden hyväksi. Vaikka tämä voi olla totta, EU-jäsenyydestä koituvat hyödyt ovat negatiivisia suurempia, eikä jäsenyyttä hakevista maista ole pulaa.
Euron edessä esiintynyt ongelma, kuten erityisesti Euroopan valuuttakurssimekanismin romahduksesta käy ilmi, oli maiden muuttaminen omilla valuutoilla vastaamaan lyhytaikaisia taloudellisia tarpeita - odottaen samalla ulkomaita kunnioittaen kasvavia epärealistisia valuuttakursseja. Euro on poistanut paljon, mutta ei kaikkia, politiikasta Euroopan valuuttamarkkinoilta, mikä on helpottanut kaupan kasvua.
