Vuoden 1929 osakemarkkinoiden kaatumisen jälkeen Yhdysvaltojen hallitus etsi tapoja säännellä julkisesti noteerattujen yritysten ja muiden suurten markkinaosapuolten käytäntöjä. Arvopaperi- ja pörssikomissiolle (SEC) annettiin valtuudet asettaa tilinpäätöskäytäntöjä koskevia standardeja. SEC päätti siirtää tämän vastuun yksityisen sektorin tilintarkastusyhteisölle, ja vuonna 1939 amerikkalainen kirjanpitäjäinstituutti (American Institute of Certified Public Tilintarkastajien edeltäjä) perusti kirjanpitomenettelyn komitean (CAP).
YMP korvattiin kirjanpitoperiaatelautakunnalla (APB) 20 vuotta myöhemmin. APB aloitti lausuntojen antamisen tärkeistä kirjanpitoaiheista, jotka yrityskirjanpitäjien on hyväksyttävä, ja joita SEC voi sitten määrätä julkisesti noteerattaville yrityksille. Vuonna 1973 APB antoi tietä tilinpäätösstandardilautakunnalle (FASB).
FASB on siitä lähtien ollut tärkein hyväksyttäviä kirjanpitokäytäntöjä käsittelevä elin. Muut valtiosta riippumattomat järjestöt vaikuttavat FASB: n päätöksiin, mutta FASB vastaa lausuntojen antamisesta ja tuomioiden antamisesta. APB: ltä ja FASB: ltä siirretyt kollektiiviset päätökset muodostavat yleisesti hyväksytyt kirjanpitoperiaatteet (GAAP).
GAAP edustaa tavoitteita ja ohjeita tilinpäätökseen ja raportointilaskelmiin. GAAP: iin kuuluu kolme suurta sääntöjoukkoa: kirjanpidon perusperiaatteet ja ohjeet, FASB: n ja APB: n yksityiskohtaiset standardit ja yleisesti hyväksytyt teollisuuskäytännöt.
Tilintarkastajat pyrkivät yleisen kaupankäynnin kohteena olevien yritysten tilinpäätösten yhdenmukaisuuteen GAAP: n asettamissa rajoissa, vaikka usein myös yksityiset yritykset käyttävät GAAP: ta. GAAP: n avulla sijoittajat voivat helpommin vertailla ja ymmärtää eri yritysten taloudellista tilannetta. Tällä yhtenäisyydellä on myös liitännäisiä etuja sääntelijöille, lainanantajille, yritysjohtajille ja kirjanpitoyhteisölle.
