Mikä on vakuuden lähteen sääntö?
Vakuuslähteitä koskeva sääntö estää sellaisten vahingonkorvausten vähentämistä, jotka kantajalle määrätään kolmannen osapuolen vahingoista, sairaudesta tai vammasta. Säännössä määrätään, että kantajalle tuomioistuimessa myönnettyä vahingonkorvausta ei voida vähentää millään muulla lähteellä maksamalla uhrin kärsimän vahingon korvaamiseksi, mukaan lukien sairausvakuutus ja työntekijöiden korvaukset.
JAKAUTUMINEN Vakuuden lähteen sääntö
Vakuuslähteitä koskevaa sääntöä on muutettu useissa osavaltioissa, mutta tyypillisesti estetään todisteiden estäminen edes tuomioistuimessa, mikä osoittaa, että kantaja (tai uhri) saa korvausta muista lähteistä, kuten vakuutuksista. Tätä oppia ovat kiistäneet tuomioistuimessa viime vuosina ne, jotka katsovat, että uhrit eivät saisi pystyä nostamaan muutoksenhakijoita uudelleen vahingoista, jotka on jo maksettu toisesta lähteestä.
Valtion vakuutuslakeista riippuen vakuutuksenantajalla voi olla myös oikeus jatkaa edunsaajan korvauksen saamiseksi vakuutuksenottajalle maksettavista korvauksista. Esimerkiksi, jos sairausvakuutuksenottaja loukkaantuu onnettomuudessa ja vakuutuksenantaja maksaa 20 000 dollaria sairauslaskujen kattamiseksi, samalle sairausvakuutusyhtiölle voidaan antaa kerätä 20 000 dollaria syylliseltä osapuolelta tai heidän vakuutuksenantajaltaan maksun ja vakuutuksenottajan omavastuu.
Vakuuslähteiden säännön perusteet ja kritiikki
Vakuuslähteitä koskevan säännön perustana on käsitys siitä, että vastaajan ei pitäisi hyötyä siitä, että aiheutuneet vahingot katetaan kantajan suhteesta vakuuttajaan tai kelpoisuuteen valtion etuihin. Ilman vakuuslähteitä koskevaa sääntöä osapuolet saattavat todennäköisemmin toimia vastuuttomasti tai jopa laittomasti, esimerkiksi pyrkien pettämään vahinkovaatimuksia. Säännön kriitikot väittävät, että kantajien ei pitäisi saada kaksinkertaista takaisinperintää, ja useat valtiot ovat toimineet muuttaakseen vakuuden lähdesäännön soveltamisalaa.
