Mikä on määrällinen helpottaminen?
Määrällinen keventäminen on epätavanomainen rahapolitiikka, jossa keskuspankki ostaa valtion arvopapereita tai muita arvopapereita markkinoilta kasvattaakseen rahan tarjontaa ja kannustaakseen luotonantoa ja sijoittamista. Kun lyhytaikaiset korot ovat nollassa tai lähestyvät nollaa, normaalit korkoihin tähtäävät avoimen markkinan operaatiot eivät ole enää tehokkaita, joten keskuspankki voi sen sijaan kohdistaa tietyt määrät ostettavia omaisuuseriä. Määrällinen keventäminen lisää rahan tarjontaa ostamalla varoja vasta perustetuilla pankkivarannoilla, jotta pankeille saataisiin lisää likviditeettiä.
Avainsanat
- Kvantitatiivinen keventäminen (QE) on nimi strategialle, jota keskuspankki voi käyttää kotimaisen rahan tarjonnan lisäämiseen.QE: tä käytetään yleensä silloin, kun korot ovat jo lähellä 0 prosenttia ja voidaan keskittyä valtion joukkovelkakirjojen ostoon pankeista.QE Ohjelmia käytettiin laajasti vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen, vaikka jotkut keskuspankit, kuten Japanin keskuspankki, olivat käyttäneet QE: tä useita vuosia ennen finanssikriisiä.
Mohamed El-Erian: Investopedia-profiili, osa 2
Määrällisen helpottamisen ymmärtäminen
Määrällisen keventämisen toteuttamiseksi keskuspankit lisäävät rahan tarjontaa ostamalla valtion joukkovelkakirjalainoja ja muita arvopapereita. Rahan tarjonnan lisääminen on samanlainen kuin minkä tahansa muun omaisuuden tarjonnan lisääminen - se alentaa rahan kustannuksia. Alemmat rahakustannukset tarkoittavat, että korot ovat alhaisemmat ja pankit voivat lainata helpommin ehdoin. Tätä strategiaa käytetään, kun korot lähestyvät nollaa, jolloin keskuspankeilla on vähemmän työkaluja vaikuttaa talouskasvuun.
Jos määrällinen keventäminen itsessään menettää tehokkuutta, veropolitiikkaa (julkiset menot) voidaan käyttää rahan tarjonnan laajentamiseksi edelleen. Itse asiassa määrällinen keventäminen voi jopa hämärtää rajan raha- ja finanssipolitiikan välillä, jos ostetut varat koostuvat pitkäaikaisista valtion joukkovelkakirjalainoista, jotka lasketaan liikkeeseen suhdannekierron alijäämämenojen rahoittamiseksi.
Määrällisen helpottamisen haitat
Jos keskuspankit lisäävät rahan tarjontaa, se voi aiheuttaa inflaation. Pahimmassa tapauksessa keskuspankki voi aiheuttaa inflaation QE: n kautta ilman talouskasvua aiheuttaen ns. Stagflaatiota. Vaikka suurimman osan keskuspankeista perustaa maidensa hallitus ja ne osallistuvat jonkinlaiseen viranomaisvalvontaan, keskuspankit eivät voi pakottaa pankkeja lisäämään luotonantoa tai pakottamaan lainanottajia hakemaan lainoja ja investoimaan. Jos lisääntynyt rahan tarjonta ei toimi pankkien kautta ja talouteen, QE ei ehkä ole tehokas paitsi välineenä alijäämämenojen helpottamiseksi (ts. Finanssipolitiikka).
Toinen mahdollisesti kielteinen seuraus on, että määrällinen keventäminen voi devalvoida kotimaista valuuttaa. Valmistajalle tämä saattaa auttaa kasvua, koska vientitavarat olisivat halvempia maailmanmarkkinoilla. Kuitenkin valuutan arvon lasku tuo tuontia kalliimmaksi, mikä voi lisätä tuotantokustannuksia ja kuluttajahintojen tasoa.
Onko kvantitatiivinen leikkaus tehokas?
Yhdysvaltain keskuspankin vuonna 2008 alkaneiden QE-ohjelmien aikana Fed lisäsi rahatarjontaa 4 triljoonaa dollaria. Tämä tarkoittaa, että Fedin taseen omaisuuserä kasvoi huomattavasti, kun se osti joukkovelkakirjalainoja, asuntolainoja ja muita varoja. Fedin velat, pääasiassa Yhdysvaltain pankkien varannot, kasvoivat saman verran. Tavoitteena oli, että pankit lainaavat ja sijoittavat nämä varannot kasvun vauhdittamiseksi.
Kuten seuraavasta kaaviosta näet, pankit pitivät kuitenkin suurta osaa tästä rahasta ylimääräisinä varantoina. Huipussaan Yhdysvaltain pankeilla oli 2, 7 biljoonaa dollaria ylimääräisiä varantoja, mikä oli odottamaton tulos Fedin QE-ohjelmalle.
Suurin osa taloustieteilijöistä uskoo, että Fedin QE-ohjelma auttoi pelastamaan Yhdysvaltojen (ja maailman) talouden vuoden 2008 talouskriisin jälkeen. Sen roolista sen myöhemmässä toipumisessa on kuitenkin keskusteltu enemmän, ja sen määrittäminen on mahdotonta. Muut keskuspankit ovat yrittäneet ottaa QE: n käyttöön taantuman ja deflaation torjumiseksi samalla pilvillä tuloksilla.
Vuoden 1997 Aasian finanssikriisin jälkeen Japani joutui talouden taantumaan. Vuodesta 2000 Japanin keskuspankki (BoJ) aloitti aggressiivisen QE-ohjelman deflaation hillitsemiseksi ja talouden vauhdittamiseksi. Japanin keskuspankki siirtyi Japanin valtion joukkolainojen ostamisesta yksityisten velkojen ja osakkeiden ostamiseen. QE-kampanja ei onnistunut saavuttamaan tavoitteitaan. Ironista kyllä, BoJ: n pääjohtajat olivat päättäneet, että "QE ei ollut tehokas" vain kuukausia ennen ohjelmansa aloittamista vuonna 2000. Japanin BKT laski vuosina 1995-2007 5, 45 biljoonasta dollarista 4, 52 biljoonaan dollariin nimellisarvoltaan huolimatta BoJ: n ponnisteluista.
Myös Sveitsin kansallispankki (SNB) käytti QE-strategiaa vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen. Lopulta SNB: n omistuksessa olevat varat olivat lähes yhtä suuria kuin koko maan vuotuinen taloudellinen tuotos, mikä teki SNB: n versiosta QE: stä maailman suurimman suhteessa BKT: hen. Vaikka talouskasvu on ollut myönteistä myöhemmän elpymisen aikana, on epävarmaa, kuinka paljon SNB: n QE-ohjelma edisti elpymistä. Esimerkiksi, vaikka se oli maailman suurin QE-ohjelma suhteessa BKT: hen ja korot laskettiin alle 0 prosenttiin, SNB ei silti pystynyt saavuttamaan inflaatiotavoitteitaan.
Elokuussa 2016 Englannin keskuspankki (BoE) ilmoitti käynnistävänsä uuden QE-ohjelman auttaakseen lieventämään "Brexit" -ongelmia. Suunnitelmana oli, että BoE ostaa 60 miljardia puntaa valtion joukkovelkakirjalainoja ja 10 miljardia puntaa yrityslainaa. Onnistuessaan suunnitelman olisi pitänyt estää korkojen nousua Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja edistää yritysten investointeja ja työllisyyttä.
Elokuusta 2016 kesäkuuhun 2018 Yhdistyneen kuningaskunnan kansallinen tilastovirasto ilmoitti, että kiinteän pääoman bruttomuodostus (yritysinvestointien mittari) kasvoi keskimäärin neljännesvuosittain 0, 4 prosenttia, mikä oli alhaisempi kuin keskimäärin vuodesta 2009 vuoteen 2018. Taloustieteilijöiden haasteena on havaita, olisiko kasvu ollut huonompaa ilman kvantitatiivista helpotusta.
