Mikä on Porter-timantti?
Porter-timantti, jota kutsutaan asianmukaisesti kansallisen edun mukaiseksi Porter Diamond Theory -teoriaksi, on malli, joka on suunniteltu auttamaan ymmärtämään kansakuntien tai ryhmien kilpailuetua tiettyjen käytettävissä olevien tekijöiden vuoksi ja selittämään, miten hallitukset voivat toimia katalysaattoreina. parantaa maan asemaa globaalisti kilpailukykyisessä taloudellisessa ympäristössä. Malli on luonut Michael Porter, tunnustettu yritysstrategiaa ja taloudellista kilpailua harjoittava viranomainen ja Harvard Business Schoolin strategia- ja kilpailukykyinstituutin perustaja. Se on ennakoiva taloudellinen teoria sen sijaan, että yksinkertaisesti määritettäisiin kilpailuedut, joita maalla tai alueella voi olla. Porter-timanttiin viitataan myös nimellä "Porter-timantti" tai "timanttimalli".
Avainsanat
- Porter's Diamond -malli selittää tekijät, jotka voivat johtaa kilpailuetua kansallisilla markkinoilla tai taloudessa toisiin nähden. Sitä voidaan käyttää sekä kuvaamaan kansakunnan kilpailuedun lähteitä että polkua tällaisen edun saamiseksi.Mallia voi käyttää myös Yritykset auttavat ohjaamaan ja muotoilemaan strategiaa, jolla lähestytään sijoittamista ja toimintaa eri kansallisilla markkinoilla.
Porter-timantin ymmärtäminen
Porter-timantti ehdottaa, että maat voivat luoda itselleen uusia tekijäetuja, kuten vahva teknologiateollisuus, ammattitaitoinen työvoima ja valtion tuki maan taloudelle. Useimmat perinteiset globaalin taloustieteen teoriat eroavat toisistaan mainitsemalla elementtejä tai tekijöitä, joita maalla tai alueella on luontaisesti hallussaan, kuten maa, sijainti, luonnonvarat, työvoima ja väestömäärä pääasiallisina tekijöinä maan kilpailuedulle. Toinen Porter Diamond -sovelluksen sovellus on yritystrategiassa, jota käytetään puitteina analysoidakseen suhteellisia etuja, joita investoinnilla ja toiminnalla on kansallisilla markkinoilla.
Tekijäolosuhteiden merkitys
Porter-timantti esitetään visuaalisesti kaaviolla, joka muistuttaa timantin neljää pistettä. Nämä neljä pistettä edustavat neljää toisiinsa liittyvää tekijää, jotka Porter teoreettisesti määrittelee kansallisen suhteellisen taloudellisen edun ratkaisevina tekijöinä. Nämä neljä tekijää ovat vakaa strategia, rakenne ja kilpailu; siihen liittyvät tukialat; kysyntäolosuhteet; ja tekijäolosuhteet. Näitä voidaan tietyllä tavalla pitää myös analogisina Porterin viiden joukon liiketoimintastrategian mallin samannimisten voimien kanssa.
Vahva strategia, rakenne ja kilpailu viittaavat siihen tosiasiaan, että kilpailu johtaa siihen, että yritykset löytävät tapoja lisätä tuotantoa ja teknologisten innovaatioiden kehittämiseen. Markkinavoiman keskittyminen, kilpailun aste ja kilpailevien yritysten kyky päästä maan markkinoille ovat tässä vaikuttavat. Tämä kohta liittyy kilpailijoiden voimiin ja esteisiin uusille markkinoille tulijoille Five Forces -mallissa.
Aiheeseen liittyvillä tukiteollisuuksilla tarkoitetaan tuotantoketjun loppupään ja loppupään toimialoja, jotka helpottavat innovointia vaihtamalla ideoita. Ne voivat vauhdittaa innovaatioita avoimuuden ja tiedon siirron asteesta riippuen. Liittyvät Diamond-mallia tukevat toimialat vastaavat toimittajia ja asiakkaita, jotka voivat edustaa joko uhkia tai mahdollisuuksia Five Forces -mallissa.
Kysyntäolosuhteet viittaavat tuotteiden asiakaskunnan kokoon ja luonteeseen, mikä myös ohjaa innovaatioita ja tuotteiden parantamista. Suuremmat, dynaamisemmat kuluttajamarkkinat vaativat ja edistävät tarvetta eriyttää ja innovoida, samoin kuin yksinkertaisesti suuremmat markkinat yrityksille.
Viimeinen ja Porterin teorian mukaan tärkein tekijä on tekijäolosuhteet. Tekijäolosuhteet ovat ne elementit, jotka Porterin mielestä maan talous voi luoda itselleen, kuten suuri joukko ammattitaitoista työvoimaa, teknisiä innovaatioita, infrastruktuuria ja pääomaa.
Esimerkiksi Japani on kehittänyt kilpailukykyisen globaalin talouden läsnäolon maan luontaisten resurssien lisäksi, osittain tuottamalla erittäin suuren määrän insinöörejä, jotka ovat auttaneet johtamaan japanilaisen teollisuuden teknologisia innovaatioita.
Porter väittää, että tekijäolosuhteet ovat tärkeämpiä määritettäessä maan kilpailuetua kuin luonnollisesti perivät tekijät, kuten maa ja luonnonvarat. Lisäksi hän ehdottaa, että hallituksen ensisijainen tehtävä kansantalouden ajamisessa on rohkaista ja haastaa maan yrityksiä keskittymään tekijäolosuhteiden elementtien luomiseen ja kehittämiseen. Yksi tapa hallitukselle saavuttaa tämä tavoite on piristää kotimaisten yritysten välistä kilpailua laatimalla ja panemalla täytäntöön kilpailulakeja.
