Sisällysluettelo
- Rahapolitiikan laatiminen
- Maakohtaisten kysymysten käsittely
- Viimeisen keinon lainanantaja
- Inflaatiota kontrolloivat toimenpiteet
- Valuutan devalvointi
- Pohjaviiva
Euroopan unionin (EU) muodostuminen loi tietä yhtenäiselle, monikansalliselle rahoitusjärjestelmälle yhtenäisvaluutan, euron, alla. Vaikka suurin osa EU: n jäsenmaista suostui ottamaan euron käyttöön, muutama, kuten Yhdistynyt kuningaskunta, Tanska ja Ruotsi (muun muassa), ovat päättäneet pitää kiinni omista vanhoista valuutoistaan. Tässä artikkelissa käsitellään syitä, miksi jotkin EU-maat ovat luopuneet eurosta, ja mitä etuja tämä voi antaa heidän talouksilleen.
Euroopan unionissa on tällä hetkellä 28 maata ja näistä yhdeksän maata ei ole euroalueella - yhtenäinen eurojärjestelmä. Kaksi näistä maista, Iso-Britannia ja Tanska, on laillisesti vapautettu euron käyttöönotosta (Yhdistynyt kuningaskunta on äänestänyt poistuvan EU: sta, ks. Brexit). Kaikkien muiden EU-maiden on liityttävä euroalueeseen tiettyjen kriteerien täyttämisen jälkeen. Mailla on kuitenkin oikeus lykätä euroalueen kriteerien täyttämistä ja lykätä siten euron käyttöönottoa.
EU-maat ovat kulttuurin, ilmaston, väestön ja talouden suhteen erilaisia. Kansakunnilla on erilaisia taloudellisia tarpeita ja haasteita. Yhteinen valuutta asettaa yhdenmukaisesti sovellettavan keskuspoliittisen järjestelmän. Ongelmana on kuitenkin se, mikä on hyötyä yhden euroalueen maan taloudelle, voi olla kauheaa toiselle. Suurin osa EU: n maista, jotka ovat välttäneet euroalueen, säilyttävät taloudellisen riippumattomuutensa. Tässä on katsaus kysymyksiin, joihin monet EU-maat haluavat puuttua itsenäisesti.
Avainsanat
- Euroopan unionissa on 28 maata, mutta niistä 9 ei ole euroalueella, joten ne eivät käytä euroa. 9 maata päättävät käyttää omaa valuuttaansa keinona ylläpitää taloudellista riippumattomuutta tietyissä avainkysymyksissä.Näivät Niihin kuuluu rahapolitiikan määritteleminen, kunkin maan erityiskysymysten käsitteleminen, valtion velan käsittely, inflaation modulointi ja valuutan devalvointi tietyissä olosuhteissa.
Rahapolitiikan laatiminen
Koska Euroopan keskuspankki (EKP) määrittelee talous- ja rahapolitiikan kaikille euroalueen maille, yksittäisellä valtiolla ei ole itsenäisyyttä suunnitella omille olosuhteilleen räätälöityä politiikkaa. Yhdistyneessä kuningaskunnassa, joka ei ole euroalueen lääni, on ehkä onnistunut toipumaan vuosien 2007–2008 finanssikriisistä leikkaamalla nopeasti kotimaisia korkoja lokakuussa 2008 ja käynnistämällä määrällinen keventämisohjelma maaliskuussa 2009. Sen sijaan Euroopan keskuspankki odotti vuoteen 2015 saakka aloittaakseen määrällisen keventämisohjelmansa (rahaa luodaan valtion obligaatioiden ostamiseen talouden vauhdittamiseksi).
Maakohtaisten kysymysten käsittely
Jokaisella taloudella on omat haasteensa. Esimerkiksi Kreikassa on korkea herkkyys korkotason muutoksille, koska suurin osa sen kiinnityksistä on vaihtuvakorkoisia eikä kiinteitä. Koska Euroopan keskuspankin säännökset sitovat Kreikkaa, sillä ei kuitenkaan ole riippumattomuutta hallita korkoja, jotta se hyödyttäisi parhaiten sen kansalaisia ja taloutta. Samaan aikaan Ison-Britannian talous on myös erittäin herkkä korkotason muutoksille. Mutta euroalueeseen kuulumattomana maana se pystyi pitämään korot matalina keskuspankkinsä, Englannin keskuspankin, kautta.
9
Niiden EU-maiden lukumäärä, jotka eivät käytä euroa valuuttanaan; maat ovat Bulgaria, Kroatia, Tšekin tasavalta, Tanska, Unkari, Puola, Romania, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta.
Viimeisen keinon lainanantaja
Maan talous on erittäin herkkä valtioiden joukkovelkakirjalainojen tuotolle. Jälleen euroalueen ulkopuolisilla mailla on etuna tässä. Heillä on omat riippumattomat keskuspankit, jotka voivat toimia viimeisenä lainanantajana maan velalle. Joukkovelkakirjojen tuoton noustessa nämä keskuspankit alkavat ostaa joukkovelkakirjalainoja ja lisäävät siten markkinoiden likviditeettiä. Euroalueen maiden keskuspankkina on EKP, mutta EKP ei osta tällaisissa tilanteissa jäsenmaiden joukkovelkakirjalainoja. Tuloksena on, että Italian kaltaiset maat ovat kohdanneet suuria haasteita lisääntyneiden joukkovelkakirjojen tuottojen vuoksi.
Yhteinen valuutta tuo etuja euroalueen jäsenmaille, mutta se tarkoittaa myös, että keskusrahapoliittista järjestelmää sovelletaan kaikkialla; Tämä yhtenäinen politiikka tarkoittaa, että voitaisiin perustaa taloudellinen rakenne, joka on suuri yhdelle maalle, mutta ei niin hyödyllinen toiselle.
Inflaatiota kontrolloivat toimenpiteet
Kun inflaatio nousee taloudessa, tehokas vastaus on korkojen nostaminen. Euromääräiset maat voivat tehdä tämän riippumattomien sääntelijöidensä rahapolitiikan avulla. Euroalueen maissa ei aina ole tätä vaihtoehtoa. Esimerkiksi talouskriisin jälkeen Euroopan keskuspankki nosti korkoja pelkäämällä korkeata inflaatiota Saksassa. Muutto auttoi Saksaa, mutta muut euroalueen maat, kuten Italia ja Portugali, kärsivät korkeista koroista.
Valuutan devalvointi
Kansakunnat voivat kohdata taloudelliset haasteet korkean inflaation, korkeiden palkkojen, vähentyneen viennin tai vähentyneen teollisuustuotannon vuoksi. Tällaiset tilanteet voidaan hoitaa tehokkaasti devalvoimalla maan valuutta, mikä tekee viennistä halvemman ja kilpailukykyisemmän ja rohkaisee ulkomaisia sijoituksia. Euromääräiset maat voivat devalvoida valuuttaansa tarpeen mukaan. Euroalue ei kuitenkaan voi itsenäisesti muuttaa euron arvoa - se koskee 19 muuta maata, ja sitä valvoo Euroopan keskuspankki.
Pohjaviiva
Euroalueen maat menestyivät ensin euron nojalla. Yhteinen valuutta merkitsi valuuttakurssien epävakauden (ja siihen liittyvien kustannusten) poistamista, helppoa pääsyä suurille ja rahallisesti yhtenäisille Euroopan markkinoille ja hintojen avoimuutta. Vuosien 2007–2008 finanssikriisi paljasti kuitenkin joitain euron sudenkuoppia. Jotkut euroalueen taloudet kärsivät enemmän kuin toiset (esimerkkejä ovat Kreikka, Espanja, Italia ja Portugali). Taloudellisen riippumattomuuden puutteen vuoksi nämä maat eivät pystyneet määrittelemään rahapolitiikkaa parhaiten edistääkseen omia toipumisiaan. Euron tulevaisuus riippuu siitä, miten EU: n politiikat kehittyvät vastaamaan yksittäisten maiden rahapoliittisiin haasteisiin yhtenäisen rahapolitiikan puitteissa.
