Euroopan velkakriisin aikana useissa euroalueen maissa oli suuria rakenteellisia alijäämiä, talouden hidastuminen ja kalliit takaukset, jotka johtivat korkojen nousuun, mikä pahensi näiden hallitusten heikkoa asemaa. Euroopan unioni (EU), Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) käynnistivät vastauksena joukon pelastuksia vastineeksi uudistuksille, jotka lopulta menestyivät korkojen laskemisessa.
Suuri taantuma
Ongelma sai alkunsa, koska monissa syrjäisissä maissa oli omaisuuskuplia suureen taantumaan johtavana aikana, kun pääoma virtaa vahvemmista talouksista heikompiin talouksiin. Tämä talouskasvu sai päätöksentekijät lisäämään julkisia menoja. Kun nämä omaisuuskuplat aukesivat, se aiheutti suuria pankkitappioita, jotka saastuttivat pelastuksia. Vakuuksien myöntäminen lisäsi alijäämiä, jotka olivat jo suuria vähentyneiden verotulojen ja korkeiden menojen takia.
Valtion oletus
Valtion laiminlyönnit olivat huolestuneita, koska korkojen nousu johti vielä suurempiin alijäämiin; korkokulut kasvoivat, kun sijoittajat menettivät uskoaan näiden maiden kykyyn palvella ja maksaa velan. Tällä hetkellä EU: ssa käytiin suuri poliittinen taistelu. Jotkut väittivät, että maat on pelastettava, kun taas toiset väittivät, että pelastuslaitokset voisivat tulla vain, jos maat ryhtyisivät vakaviin verouudistuksiin.
Tästä tuli EU: n ensimmäinen suuri testi, ja oli epävarmuutta siitä, pystyykö se selviytymään. Keskustelu koski enemmän politiikkaa kuin taloutta. Lopulta molemmat osapuolet tekivät kompromissin. Pelastuksesta vastineeksi tehtiin merkittäviä uudistuksia.
