Mikä on Featherbedding
Featherbedding on termi, jota käytetään kuvaamaan, kun ammattiliitto vaatii työnantajaa lisäämään työvoimakustannuksia, esimerkiksi palkkaamalla enemmän työntekijöitä kuin on tarpeen tietyn tehtävän suorittamiseksi.
BREAKING DOWN Featherbedding
Featherbedding on puhekieli, jota käytetään kuvaamaan ammattiliiton käytäntöä, jossa työnantajaa vaaditaan lisäämään työvoimakustannuksia enemmän kuin tietyn tehtävän kannalta on tarpeen. Tämä tapahtuu usein muodossa, jossa työnantajat vaaditaan palkkaamaan enemmän työntekijöitä kuin on tarpeen, vaikka se voi myös viitata siihen, että lisätään aikaa vieviä, työn tekemistä koskevia toimintatapoja ja menettelyjä, jotka lisäävät työvoimakustannuksia, sekä käytäntöjen käyttöönottoa, jotka hidastavat tuottavuutta.
Featherbedding tapahtuu myös silloin, kun ammattiliitto vaatii pidättämään työntekijöitä, joita ei enää tarvita, tai kun ammattiliitot vaativat työnantajia palkkaamaan työntekijöitä, jotka ovat liian päteviä tietyssä asemassa.
Featherbedding syntyi ammattiliittojen käytäntönä pitää työntekijät kiinni teollisuuden kehittäessä ja toteuttaessaan teknologisia edistyksiä tuottavuuden lisäämiseksi.
Koska sulkajuhlia kuvataan usein negatiivisessa valossa, ammattiliitot tyypillisesti kieltävät käytännön olemassaolon, mutta joidenkin taloustieteilijöiden mukaan käytäntö voi auttaa jakamaan organisaatioiden ylijäämätuotot uudelleen työntekijöille, jotka muuten olisivat työttömiä.
Tutkijat väittävät, että höyhensyöminen edistää vanhentuneita ja tehottomia käytäntöjä ja politiikkoja, etenkin niitä, jotka ovat vanhentuneet teknologisen tehokkuuden vuoksi.
Featherbedding ja kansallinen työsuhdelaki
Vuonna 1935 annettiin lakiksi kansallinen työsuhdelaki (NLRA) sekä työntekijöiden että työnantajien oikeuksien suojelemiseksi. NLRA kannustaa työehtosopimusneuvotteluja ja suojelee työntekijöiden oikeuksia hillitsemällä sopimattomia työtapoja yksityisellä sektorilla.
Kongressi perusti kansallisen työsuhdelautakunnan (NLRB) vuonna 1935 NLRA: n täytäntöönpanemiseksi. NLRB: llä on valtuudet määrätä NLRA: n rikkojat lopettamaan epäreilut työvoiman käytännöt riippumatta siitä, ovatko työnantajat vai ammattiliitot. NLRB voi myös ohjata rikoksentekijöitä auttamaan työntekijöitä tai yhteisöjä, joille väärinkäytökset ovat vahingoittuneet.
Vuonna 1947 NLRA: ta muutettiin Taft-Hartley-lailla tai vuoden 1947 työvoimanhallintaa koskevalla lailla. Taft-Hartley-laki asetti rajoituksia ammattiliittojen toiminnalle kieltäen sellaisen taktiikan kuten lainkäyttölakot, villisissa-iskut, toissijaiset boikotit, suljetut kaupat ja ammattiliittojen rahalliset osuudet liittovaltion poliittisiin kampanjoihin.
Sulkajuhlia käsitellään erityisesti Taft-Hartley-lain 8 pykälän 6 momentissa, jonka sanamuoto on seuraava:
Ammattiliitot eivät saa hakea maksua palveluista, joita ei suoriteta.Lain 8 b §: n 6 momentin mukaan työjärjestön tai sen edustajien on lainvastaista "aiheuttaa tai yrittää saada työnantaja maksamaan tai toimittamaan taikka sitoutumaan maksamaan tai toimittamaan rahaa tai muuta arvokasta asiaa toiminnan luonne palveluille, joita ei suoriteta tai joita ei suoriteta. "
Tässä jaksossa kielletään erityisesti käytännöt, jotka saavat työnantajan maksamaan töitä, joita ei suoriteta tai joita ei ole tarkoitettu suoritettaviksi, vaikka se ei kuitenkaan kieltä tarpeettomien suoritettujen palvelujen maksamista. Korkein oikeus on tulkinnut tätä säännöstä suppeasti, ja se päätti, että NLRA rajoittaa vain tilanteita, joissa ammattiliitto vaatii työnantajalta palkkaa palveluista, joita ei ole suoritettu tai joita ei suoriteta. Ammattiliitto voi vaatia korvausta työntekijän tosiasiallisesti tekemästä työstä työnantajan suostumuksella, vaikka vähemmän työntekijöitä olisi voinut tehdä työn saman ajanjakson aikana.
